.png)
Luonnollisesti etiketin omaksuminen ja tarjoilutaitojen oppiminen on asia, joilla jokainen tarjoilija pystyy osoittamaan ammattitaitoaan. Mutta miten toimia, kun kokemus ja osaaminen ei välttämättä riitä.
”Mun eka työpäivä tarjoilijana oli ylppäripäivänä 2021, kuinkas muutenkaan. Sitä edeltävät päivät olivat olleet kaaosta meidän operatiivisella puolella, johtuen keikkojen jatkuvasta muuttumisesta ja useasta sairastapauksesta, joten lopullinen paikka, jossa tarjoilisin, selvisi lopulta päivää ennen itse keikkaa. Keikaksi valikoitui keikka jossain Espoon hienostoalueella, jonne joutuisin menemään yksin. Kiva. Vaikka olinkin samalla viikolla ollut koulutuksessa pelkkänä korvana, oli mun hermot riekaleina. En edes oikein ymmärtänyt, että miksi mua hermostutti niin paljon. Ei tämä ole mitenkään vaikeata hommaa, hoin itselleni. Silti iltaa ennen luin useita kertoja orderin, ja ihan varmuuden vuoksi, kannoin lautasia edestakaisin kotona.
” Kun mokaat, ja sitä tapahtuu, hyväksy että vahinkoja tapahtuu, ja naura itsellesi.”
Keikka alkoi kiireellä. Talon emäntä heitti mulle hätäset ohjeet ja isäntä murahti terveiset, jonka jälkeen kummatkin lähti saman tien kohti poikansa juhlaa. Melko kauhuissani rupesin siinä repimään kaikkea kuntoon ulkomuistista, ja kyllä se olokin vähä helpotti, kun pääsin tekemään. Hetken päästä saapui yhteistyökumppanimme ruokineen. Hän katsoi minua päästä varpaisiin, kyseli minulta kuulumisia, jonka jälkeen hän opetti minulle pari niksiä, joiden varaan olen rakentanut koko oman käsitykseni tarjoilupsykologiasta.
Ensinäkin, hän aloitti; älä ikinä kerro, että olet ensimmäisellä (tai toisella tai kolmannella jne. jne.) keikallasi, äläkä ylipäätä vähättele osaamistasi. Tässä hommassa asenteella pärjää aina, ja ellei asiakas ole Michelin tähtiä jakava snobi, osaat todennäköisesti paremmin tarjoilutyön kuin hän, varsinkin koulutuksemme jälkeen. Emme ikinä laita tarjoilijoita tilanteisiin, joissa he varmuudella epäonnistuvat, ja se on tieto, josta kannattaa ammentaa itsevarmuutta joka keikalle. Mutta jos kerrot kokemattomuudesta, tai epävarmuudestasi asiakkaille, he rupeavat enemmän tai vähemmän alitajuntaisesti etsimään mokia ja epäkohtia toiminnastasi. On tärkeää, että näytät itsevarmalta ja ylpeältä siitä, mitä teet. Hoida homma asenteella, jolloin pikku virheet jäävät piiloon. Hän lisäsi myös, että vaatetuksen on oltava tiptop, sillä asiakkaan silmissä olet kuten puet. Sotkuisen ulkoasun pitäminen antaa huolimattoman kuvan, kun taas särmä vaatetus korostaa tunnollisuutta ja omistautumista.
Noh, kyllähän se ensimmäinen keikka meni sitten lopulta ihan hyvin, ja niin kuin aikaisemmin viittasin, en edes jälkeenpäin ihan ymmärrä miksi olin niin hajalla siitä. Tai ymmärränpäs: pieni ruiskaus huijarisyndrooma, eli kykenemättömyyttä sisäistämään omat taitoni tarpeeksi hyviksi, vaikka todisteita ja kuitteja toiminnan tasosta oli rutkasti entuudestaan. Ja tietty eka työpäivä jännittää aina. En todennäköisesti ikinä tule pääsemään eroon isosta kasasta mun epävarmuuksia oman pääni sisällä, mutta pystyn ainakin feikkaamaan olevani itsevarma. Totta kai ajan kanssa saa kokemusta lisää, mikä auttaa jännitykseen, mutta jotenkin en vieläkään ole onnistunut karkottamaan keikkaa edeltävää hermostuneisuutta. Tähän olen tosin opetellut eri niksejä, joilla pystyn antamaan itsestäni paremman kuvan, kuin mitä pääni sisällä oleva mielentila ehkä edustaa.
1. Ryhti, eli selän suoruus ja hartialinjan avoimuus. Keskityn omaan ryhtiin jopa liikaa, varmistaakseni että näytän asialliselta ja terävältä.
2. ”Liian” aktiivinen katsekontaktin hakeminen, kun joku puhuu tai tulee vastaan, ainainen tervehtiminen, sekä kulmakarvojen ja suupielien ylös vienti kohdatessani ihmisiä antaa sosiaalisen ja empaattisen kuvan kenestä vain. Ihminen osoittaa alitajuntaisesti koko ajan omia ajatuksiaan kehonkieltä käyttäen, joten itsevarmuuden feikkaaminen vaatii mielenlujuutta, mutta kun sen taitaa, on siitä hyötyä myös yleisesti elämässä. Mieti vaikka työhaastattelu, jossa työnhakija nojaa eteenpäin osoittaakseen kiinnostusta, silmät kiinnostuksesta avoinna ja nyökäten aivan kuin hyväksyen työnantajan puheet. Työnantajalle jää tästä hyvä ja itsevarma asenne mieleen, ja työnhakija, eli sinä, toivottavasti saa työn.
” Älä oo niin kuin mä ekalla keikalla, älä turhaan yritä muistaa ulkoa koko keikan kulkua, vaan lunttaa. Tää ei oo matikan tentti, tää on tarjoilua.”
Palatakseni takaisin ensimmäiseen keikkaan, tunsin silti keikan kuluessani itseni hieman eksyneeksi. En oikein osannut ennakoida mihin kannattaisi aikaa laittaa, ja ohjelman muutokset tulivat jatkuvasti hieman yllätyksenä minulle. Jälkeenpäin opin, että on tärkeä käyttää tarjoamiamme työkaluja keikoilla. Pyrimme aina pyytämään yhteistyökumppaneiltamme mahdollisimman kattavan ’orderin’, jotta voimme keikan aikana tarkistaa mitä seuraavaksi tapahtuu, sekä esimerkiksi menun eri dieetit ja tavaroiden inventaariot. Sen lisäksi käytän jokaisella keikalla tekemiämme keikkakohtaisia muistilistoja. Näin on helppo näyttää alan ammattilaiselta, kun asiakas tai vieras kysyy jotain keikkaan liittyvää. Älä oo niin kuin mä ekalla keikalla, älä turhaan yritä muistaa ulkoa koko keikan kulkua, vaan lunttaa. Tää ei oo matikan tentti, tää on tarjoilua.
”Äläpä turhaan stressaa, kyllähän näitä sattuu meille mestareillekin”.
Viimeinen asia, jolla annat itsestäsi ammattimaisen kuvan, on taito nauraa itsellesi ja omalle toiminnallesi. Enkä nyt tarkoita tätä sanan kirjaimellisessa muodossa, älä hekota kuin mielipuoli kun tarjoilet vaan, kun mokaat, ja sitä tapahtuu, hyväksy että vahinkoja tapahtuu, ja naura itsellesi. Palatakseni ekan keikkani loppupuolelle, pamahti paikalle 16 kuorolaista, jotka kokoontuivat talon takapihalle ja kaikki olivat skumppalasia vaille. Näppäränä duunarina nappasin loput skumppalasit ja käväisin pyörähtämässä tarjoillen kaikille lasin kuplivaa. Tarjoiltuani kaikille lasit, rupesivat kuorolaiset valmistautumaan show’ta varten, samalla kun itse kärräsin loput neljä lasia kohti sisätilaa. Ironisesti vieno kesätuuli yltyi, ja katos keppanaa oli loput laseista takapihan kivetyksellä tuhannen parrun päreinä. Kaikki juhlissa olevat kääntyivät katsomaan illan pääesiintyjää, eli mokannutta tarjoilijaa kohti. Kaikessa paniikissa, käännyin katsojakuntaa kohti, hymyilin ja nostin käden ylös virheen merkiksi. Tämä ei nyt ehkä mennyt ihan etiketin mukaisesti, mutta eipä kukaan kyllä tullut asiasta muistuttamaankaan jälkeenpäin. Siitä jatkoin oikeastaan määrätietoisesti siivoamalla lasit (tai mitä niistä oli jäljellä). Tapahtuman jälkeen pahoittelin isäntää vielä erikseen tapahtumaa, jolloin ensimmäistä kertaa hän osoitti inhimillisyyttään. Kun isäntä aikaisemin oli vain murahtanut mulle, löi hän nyt mua leikkimielisesti hartialle ja tokaisi: ”Äläpä turhaan stressaa, kyllähän näitä sattuu meille mestareillekin”.
- Ramses Paalanen