CaterMaten kasvu jatkuu vahvana ja lisäksi neljä uutta sijoittajaa on hypännyt mukaan kehittämään toimintaamme. Parannamme tarjoilijan työn arvostusta alalla ja ratkaisemme henkilöstövajetta kouluttamalla uusia, innokkaita tarjoilijoita. Sijoitukset mahdollistavat meitä investoimaan uusiin HoReCa -alan ratkaisuihin, muun muassa uuden digitaalisen- alustan ja koulutuksen avulla.
Pandemian jälkeen CaterMate on kasvanut nopeasti ja tällä hetkellä operoimme 3 kaupungissa – tarjoilijoita meillä on yli 200. Myöskin yhteistyökumppaneiden määrä on noussut vuoden aikana 60%. Koronan iskettyä kehitimme LunchMate -konseptin, joka pelasti meidät ja osan yhteistyökumppaneistamme pandemian aikana, mutta nyt on aika laittaa kasvulle uutta vaihdetta. Jaamme yhteisen vision neljän matkaamme liittyneen sijoittajan kanssa ja sijoitus mahdollistaa toimintamme kehityksen ja optimoinnin. Merkittävin kehityskohde on oma digitaalinen alusta, joka tulee palvelemaan kaikkia sidosryhmiämme sekä mahdollistaa tarjoilijakoulutuksen digitalisoinnin. Nämä uudistukset tulevat tarjoamaan ratkaisun moniin alaan liittyviin haasteisiin, sekä auttavat meitä kasvamaan ja kehittymään myös jatkossa.
Kun digitaalisen alustan idea alkoi konkretisoitua, päätimme kartoittaa ulkoisten asiantuntijoiden mukaanottamista toimintaamme. Identifioimme tarpeen vankalle digitaaliselle osaamiselle, sekä aikaisemmalle kokemukselle vastaavien projektien parissa. Tapasimme juuri oikeat henkilöt. Otimme yhteyttä Assemblyn perustaja Pekka Aakkoon ja Sofokus Ventures:in Turo Nummiseen ja he näkivät potentiaalin CaterMatessa ja sen tiimissä. Tämän lisäksi sarjayrittäjä Niklas Elomaa sekä rahoitusalan ammattilainen ja yrittäjä Andrei Maude täydensivät tiimiämme omalla laajalla osaamisellaan. Meillä on nyt mahtava ydintiimi täynnä huippuosaajia sekä sijoittajien tuki. Yhdessä pystymme mullistamaan HoReCa-alaa - vanhoja perinteitä kunnioittaen.
Ota CaterMate seurantaan ja varmista seuraavan tapahtumasi onnistuminen ammattitaitoisen henkilöstön osalta. Tulevaisuudessa teemme kaikesta entistä helpompaa ja toimivampaa.
コメント